tiistai 17. joulukuuta 2013

NZ part 2


Viime kerralla kirjoitin Tauposta. Nyt ollaan edetty Chrischurchiin asti. Tähän pariin päivään on mahtunut paljon matkustusta ja upeita paikkoja.
Perjantai-lauantai välinen yö istuttiin siis bussissa Tauposta Wellingtoniin. Ennen sitä odotettiin bussi-stopilla muutama tunti ja oli aika kylmä. Koska mikään ei voi olla helppoa meille niin tässäkin odottelussa oli jotain panikoimisen aihetta. Tuon kopin seinässä oli lappu, jossa luki, että kaikki klo 12.00 eteenpäin 14pm asti menevät bussit lähtee Heuheu streetiltä, joka oli n. puolen kilometrin päässä tältä pääpysäkiltä. Ainut ongelma tuossa oli, että tarkoittaako tuo 12.00 aamupäivää vai yötä… Kysyin joltain puistonvartijalta ja se oli melko varma, että iltapäivää se tarkoittaa. Luotettiin siihen ja onneksi tehtiin niin. Päästiin bussiin (joka lopulta kuitenkin lähti toiselta puolelta tietä ja jouduttiin juoksemaan). Se oli ihan täynnä. Yhdelle naiselle ei edes riittänyt istumapaikkaa. Mun vieressä oli arviolta n. 200 kilonen Maori-mies (tosi mukana ja ystävällinen ja hyvää juttuseuraa), mutta oli lievästi sanottuna ahdasta. Oltiin ajateltu, että nukutaan tuo matka, mutta ei kyllä onnistunut. Sama juttu oli Melisalla, vieressä tosi iso kokonen nainen ja Mellollakaan nuo jalat ei ole lyhyimmästä päästä niin silläkin vissiin tuotti vähä vaikeuksia oleminen :D Joka tapauksessa, se bussimatkasta. Päästiin turvallisesti Wellingtoniin ja saman tien etittiin dollarin kahvi- paikka. Sato, oli nälkä, kylmä ja väsy niin ei hirveesti jaksettu rinkat selässä kierrellä kaupunkia. Mentiin odottamaan bussiasemalle ja vedettiin pienet hiilariähkyt niin jakso taas. Ladattiin samalla puhelimet. Meidän Bluebridge-niminen lautta lähti jo 13.00 päivällä niin ei silti kauaa tarvinnu olla. Päästiin lauttaan sisälle ja se oli niin kiva! Pehmeät penkit, ikkunat joista pysty kattomaan maisemia kokoajan ja mikä parasta, Wifi. Neljän tunnin matka Pohjois-saarelta Etelä-saarelle meni siis mukavasti ja jopa minä nukuin vähän. Loppumatkasta mukava jenkki-jäbä liitty meidän seuraan ja oli kiva puhua englantia sellasen kanssa, jonka puheesta ymmärtää kaiken… (Näissä Aussi- ja Uuden-Seelannin aksenttien ymmärtämisessä on vielä tekemistä). Mentiin siis lautalla Pictoniin, joka on pikkuruinen kaupunki vuorten laaksossa. Tosi kiva paikka ja meidän hostelliki oli viihtyisä. Harmi vaan, että oltiin tuolla ainoastaan yön yli ja suihkun jälkeen nukuttiinkin 12 tunnin yöunet….
Ferry
 
Aamulla pirteänä check out ja läheiseen puistoon/merenrantaan odottamaan bussia. Käytiin hakemaan marketista aamupalaa ja nautittiin maisemista. Luontoäiti ei taaskaan oikeen ollut meidän puolella vaan sää vaihteli n. 10 minuutin sisällä auringonpaisteesta, kaatosateeseen ja taas auringonpaisteeseen. Tätäköhän se Uuden-Seelannin epävakaa sää sitten tarkoitti :D


Anyway, mentiin hyvissä ajoin bussipysäkille, joka oli lippuun merkattu ’’in front of the main entrance’’. Meillä oli Melisan kanssa niin kiihkeä keskustelu mitä tiedetään Saksasta (joita on muuten valehtelematta ainakin 50% turisteista täällä. Yhdessä hostellissakin meidän huoneessa oli 7/10 Saksalaisia). Jotain muutakin yhtä tärkeetä taittiin jauhaa, kun meiltä meni ihan ohi, että meidän bussi oli jo tullut ja lähti ajamaan toiselta puolelta pääsisäänkäyntiä. Ketkä on oikeasti näin idiootteja?? No me….. En kerennyt juosta perään vaan se vaan lähti, vielä 5 minuuttia etuajassa… Tuo bussi oli viimeinen koko päivänä (jep, vika bussi lähtee kello 13). Eikä tämä muuten ois ollut ongelma, mutta oltiin varattu hostellit, delfiini-uinti ym, jotka ois missattu kans (eikä niitä ois korvattu mitenkään). Käytiin Infossa ja koitettiin kysyä, oliko enää mitään kyytiä Kaikouraan. Vastaus oli ei. Otettiin siis pala pahvia ja kirjoitettiin siihen määränpää. Käveltiin päätien varteen ja liftattiin. Noin puolen tunnin päästä nainen pienen tytön kanssa pysähtyy ja tarjoaa kyytiä läheiseen kaupunkiin, jonne oli matkalla. 30 kilometria lähempänä Kaikouraa. Hypättiin kyytiin ja matkalla kuultiin esimerkiksi, että lapsen isällä on monta tyttöystävää, se ei saa tavata tytärtään ja että se asuu Aucklandissa. Okei... Ei vaan, matka meni mukavasti ja täällä ihmisten ystävällisyys on kyllä aivan omaa luokkaansa. Kiitettiin kyydistä ja jäätiin tienvarteen ennen motaria. Ei mennyt kun 10 minuuttia ja saatiin jatkokyyti perille asti. Matkalla pysähdyttiin kattomaan hylkeitä ja siellä oli aivan ihania pikkusia kuutteja. Sydän suli! Matkalla kuultiin vähän faktoja Uudesta-Seelannista ja hyviä matkavinkkejä.

Hitchhiking




Yhteensä 160 km Etelämpänä jäätiin kyydistä pois meidän hostellin pihalla. Checkattiin ittemme sisälle ja lähdettiin ruokakauppaan. Tutustuttiin huonekavereihin (taas suurin osa Saksalaisia) ja kuultiin, että hostellissa on SAUNA!! Se onnen määrä kun istuttiin lauteille. Saunassa oli 3 Aussijätkää ja pari Saksalaista tyttöä. Melisa valtti Suomeksi että täällä on kylmä. Aussit puolestaan valitti kuin kuuma on ja kuinka ne hikoilee. Taas tietää mistä on kotosin ;) Pistettiin pieni skaba pystyyn ja aika nopeaa oltiin Melisan kanssa kahdestaan. Go Finland. Käytiin parilla jäähyllä ja vajaan parin tunnin päästä lähdettiin suihkun kautta nukkumaan :)
Aamulla oli herätys 7.00 ja tiedossa villi-delfiinien kanssa uintia. Käveltiin rinkkojen kanssa Dolphin encounter:ille ja saatiin onneksi jättää ne säilöön. Märkäpuvut päälle, snorkkeli ja räpylät messiin ja menoksi! Me ostettiin Australiasta vedenkestävä kamera (K-mart 49 dollaria eli n. 30 euroa), jolla otettiin vedessäkin kuvia. Hypättiin bussiin joka vei meidät veneelle. En oo koskaan ennen tullut merisairaaksi, mutta tuolla meinas vähän tuntua.. Jotkut oksensi niin se ei ainakaan parantanu oloa.. :D Heikotus meni kuitenkin nopeaa ohi, kun näki ne delfiiniparvet. Laitettiin ittemme valmiiksi ja hypättiin veteen. Märkäpuku tuntu aluksi vähän jäykältä (mies joka anto meille nuo tais luulla mua joksiki mini-ihmiseksi kun meinas olla aika napakka) Vesi tuntu aluksi tosi kylmältä ja sen lämpötila oli n. 15 celsius-astetta. Siihen kuitenkin tottu nopeaa ja tuo kokemus oli kyllä oikeasti yks elämäni parhaimmista. 400 delfiinin parvi ja me sukellellaan siellä niiden seassa. Delfiinit hyppii ja ääntelee ja ui mukana. Kun pään pisti veteen näkyi alapuolella kymmeniä delfiinejä ja pieniä polttiaiseläimiä. Kaikkein siisteintä oli kun ne tuli ihan lähelle ja ui vastaan. Tuota kokemusta ei oikein voi sanoin kuvailla, jotain niin käsittämättömän siistiä!! Kun torvi soi saatiin hypätä veteen, kun se soi uudestaan piti palata veneelle. Tehtiin kolme eri sukellusta. Kolmannen kerran jälkeen palattiin veneelle ja vaihdettiin vaatteet. Helpommin sanottu kun tehty, tiukat pillifarkut ja märän nihkeä iho ei ollut ihan helpoin yhdistelmä. Kun saatiin kuivaa vaatetta päälle juotiin kuumaa kaakaota ja kuvailtiin niitä delfiinejä vielä vähän. Pari miestä oksensi veneen takaosassa ja olin ite ihan jäässä viltin alla. Tuo retki kesti n. 4 tuntia yhteensä ja oli koko rahan arvonen. Jos Uuteen-Seelantiin joskus tulee niin mun mielestä tuo on ihan must mitä kannattaa tehdä. Hintaa retkellä oli 170 NZdollaria (vajaa 90 euroa) ja oli joka sentin arvonen jos ei enemmänkin. Retken jälkeen haettiin tavarat ja juotiin kahvit ajankuluksi. Meidän bussin oli tarkotus lähteä 14.30, mutta aikatauluissa oli jotain ongelmia. Todellisuudessa tuo bussi lähti 16.00, mutta ei se meitä paljoa haitannut. Oli hyvä sää ja oltiin niin hyvällä fiiliksellä.
:DDD




Melisa is cute eh'



Miten typerältä joku voikaan näyttää :D / How stupid can someone look :D I was laughing so hard
 


Todellisuudessa kirjotan tätä postausta bussista, vasta matkalta Christchurchiin. Tässä on reilu pari tuntia aikaa, mutta jotenkin tämä ei oikeen meinaa edistyä kun toinen vaihtoehto on nämä upeat maisemat. Pakko purkautua vähän, mun takana istuva jäbä potkii mua selkään ihan kokoajan!! Mikä ääliö. Ei mulla muuta. Varattiin just hostelli periltä yhdeksi yöksi ja hintaan kuului Wifi-kuponki. Saan siis julkaistua tämän periltä muutaman tunnin päästä kun saan kuvatkin koneelle.

Huomenna muuten koittaa se hetki, kun me saadaan vuokra-auto alle ja jatketaan matkaa itsekseen. Edellisen hostellin pojat just varoitteli Christchurchin liikenteestä.. Kuulemma niin paljon tietöitä, että liikennejärjestelyt muuttuu päivittäin. Toivottavasti saadaan automaatti-auto (kaikella rakkaudella Melisa) ja totutaan nopeasti ajamaan vasemmalla puolella… Siitä alkaakin sitten yhdeksän päivän road trip. Can’t wait!! Me aiotaan nukkua autossa rahan säästämiseksi ja koko reissulla tulee varmasti olemaan niin huippua, että en pysy enää housuissani ku ajattelenkin :D
Edit: Sen hostellin netti olikin vaan 20 MB ja toimi ainoastaan yleisissä tiloissa. Siksi sain julkastua tämänkin vasta nyt. Tolla määrällä dataa ei paljon kuvia ladata nimittäin saatika julkasta mitään :D Kun saavuttiin Christchurchiin illalla, ruvettiin kattomaan meidän hostellin osoitetta. Se oli yli 10 km keskustasta lähiössä. Mietittiin hetki oisko sittenki halvempaa mennä vaikka lentokentälle yöksi kun sen tyköä aamupäivällä haettaisiin auto. Suihku ja ilmanen aamupala kuitenki houkutteli sen verran, että otettiin bussi New Brightoniin. Hostelli oli ihan ok, mutta ne huijasi meiltä 2 dollaria!! Me maksettiin käteisellä ja ne otti silti meiltä parin dollarin korttimaksu-kulut. Tajuttiin vasta jälkeen päin…. Iso raha toi vähän reilu euro vai mitä.. :D Joka tapauksessa oli ihan jees päästä suihkuun ja nukkua kunnon yöunet ennen autoilu-elämää.

-Janika

4 kommenttia:

  1. Eihän nuo delffiinit oo yhtää saman näkösiä ku särkänniemesä :DD -eve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Delfiinejäki on eri lajeja höpsö... :D Noi oli ainaki paljo isompia :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista